Pohjoismaiden modernein vetylaitos

Kilpilahden vetylaitos kiilsi uutuuttaan avajaisväen tutustuessa sen juuri alkaneeseen toimintaan.

Porvoon Kilpilahdessa otettiin lokakuussa käyttöön AGAn uusi vetylaitos, joka tuottaa vetyä Nesteen Porvoon jalostamolle. Laitoksen avajaisissa AGAn Pohjois-Euroopan alueen johtaja Andreas Opfermann kehui modernia laitosta ja rakennusprojektin menesteyksekästä työturvallisuutta: projektin kiireisimpinä vaiheina työmaalla oli samaan aikaan yli 200 työmiestä, mutta koko rakennusaikana ei tapahtunut ainuttakaan työtapaturmaa.

Vetylaitoksen suunnittelu aloitettiin 2013, ja peruskivi muurattiin toukokuussa 2014. Syksyllä 2016 valmistunut laitos on kokonaisuudessaan noin 100 miljoonan euron investoinnin lopputulos ja samalla suurin ja modernein AGAn historiassa sekä kansainvälisestikin merkittävä myös AGAn emoyhtiö Linde Groupille. Uusi laitos korvaa alueella sijainneen Nesteen vanhemman vedyntuotantoyksikön ja samalla se lisää jalostamon käytössä olevaa vedyntuotantokapasiteettia. AGA toimittaa Nesteen käyttöön noin viidesosan sen Porvoon jalostamon tarvitsemasta vedystä – lopun toimittaa Neste itse.

AGAn johtajistoon kuuluva Andreas Opfermann ja Linden johtoryhmän jäsen Bernd Eulitz matkustivat Kilpilahden vetylaitoksen avajaisiin. Kilpilahti on ollut AGAlle ja Lindelle globaalistikin mittava hanke.

Etäohjattavaa ja energiatehokasta huipputeknologiaa
AGAn uudessa laitoksessa vety tuotetaan maakaasusta höyryreformointiprosessilla, ja sitä käytetään Nesteen Porvoon jalostamolla monissa prosesseissa ja tuotteissa. Vedyn avulla valmistetaan muun muassa rikittömät dieseltuotteet sekä korkealaatuiset perusöljyt. Laitoksen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut Linde Engineering, lähtökohtana moderni ja energiatehokas laitoskonsepti. Merkittävää uuden laitoksen teknologiassa on lisäksi sen etäkäyttö: laitosta operoidaan ja valvotaan AGAn emoyhtiön, Linde Groupin valvontakeskuksesta Saksasta.

Neste iloitsee kumppanuudesta AGAn kanssa
Nesteen öljytuotteet -toimialan tuotantojohtaja Jukka Kanerva kiitti avajaisissa Nesteen ja AGAn välillä valitsevaa vahvaa luottamusta ja kumppanuutta. – Turvallisuus ja luotettavuus ovat työmme perusta. Samaa odotamme kumppaneiltamme. AGAn kohdalla nämä vaatimukset täyttyvät, Kanerva sanoi. Kanerva onnitteli AGAa poikkeuksellisen menestyksekkäästä rakennusprojektista, jossa ei kirjattu ainuttakaan loukkaantumista tai vammaa. Lisäksi hän esitti kiitoksensa siitä, että asiat ovat toimineet kumppanuksien yhteistyössä niin hyvin.

Nesteen energiajohtaja Jussi Hintikka osallistui AGAn ja Nesteen suurhankkeen, Kilpilahden vetylaitoksen avajaisiin.

Linden johto luottaa vahvaan tulevaisuuteen Suomessa
Linden johtoryhmän jäsen ja EMEA-alueen johtaja Bernd Eulitz vieraili Kilpilahdella ensimmäistä kertaa ja oli vaikuttunut näkemästään. – Tämä on fantastinen! Se on juuri sellainen, mitä toivoin näkeväni, Eulitz kertoo Magasiini-lehden lukijoille. Lindellä on samantyyppisiä laitoksia muuallakin maailmassa, mutta Kilpilahti nousee omaan luokkaansa: – Tämä on kaikkein modernein ja ympäristöystävällisin kaikista laitoksistamme.

Eulitzin mukaan Kilpilahti vie AGAn ja Linden toiminnan uudelle tasolle: se on suuri vahvistus sille, että AGAlle kannattaa uskoa tärkeitä toimintojaan, kun kaipaa sujuvaa yhteistyötä ulkoistukseen. Samalla se luo perustan tulevaisuudelle, jossa AGA on luotettava kumppani Nesteelle seuraavien vuosikymmenien ajan.

Kuvat: Sanna Liimatainen