Innovatiivisia opastimia kasvavaan liikenteeseen

Keksijä Gustaf Dalén siirtyi majakoiden valaistuksesta rautateiden ja autoliikenteen opastimiin. Vuonna 1913 hän kiinnostui radiotekniikan käyttämisestä sumussa navigoimiseen.

Radion kehittyminen 1930-luvun alussa mahdollisti radiomajakoiden käyttöönoton. Nämä majakat olivat huomattavasti monimutkaisempia kuin ne, joita oli aiemmin käytetty valaisuun, sillä radiosignaalien piti alkaa ja loppua määrättyihin aikoihin.

Gustaf Dalénin kehittämät vilkkulaitteet soveltuivat rautateiden valo-opastimiin, joissa niitä käytettiin laajalti. Vilkkumisen ansiosta rautateiden opastimet oli helpompaa erottaa muista valoista. AGAn ensimmäiset rautateiden vilkkuvalot otettiin käyttöön vuonna 1908. AGAn opastin täydentyi 1920-luvulla sähköisillä vilkkuvaloilla, ja aina 1940-luvulle asti käytettiin sekä kaasu- että sähköopastimia. AGAn automaattiset tasoristeysopastimet, jotka näyttävät punaista valoa junan lähestyessä ja vihreää junan mentyä, toimivat vuosien ajan sähköisesti valonlähteenään asetyleeni. Niitä testattiin ensimmäistä kertaa Silverdalissa vuonna 1918.

Liikennevaloista varoituskolmioihin
Liikenteen nopea kasvu 1900-luvun alussa lisäsi liikenneonnettomuuksia, mikä huolestutti viranomaisia eri puolilla maailmaa. AGA reagoi tarpeeseen kehittämällä taloudellisia ja helppohoitoisia liikennevaloja, joiden toiminta perustui Gustaf Dalénin vilkkulaitteisiin. Vuodesta 1914 lähtien niitä pystytettiin sekä Isoon-Britanniaan että Yhdysvaltoihin. AGA asensi Ruotsin ensimmäiset liikennevalot Tukholmaan vuonna 1925. Liikennevalot tulivat Vasagatanin ja Kungsgatanin sekä Kungsgatanin ja Drottninggatanin risteyksiin.

Vuonna 1937 Yhdysvaltoihin oli asennettu 4 300 AGAn valmistamaa liikennevaloa. Kasvavaan kaupunkiliikenteeseen tarvittiin entistäkin edistyneempiä välineitä autoilijoita ohjaamaan. AGA valmisti sähköiset liikennevalot, joiden erivärisiä signaaleja voitiin hallita manuaalisesti tai automaattisesti.

Varoituskolmiot otettiin käyttöön Ruotsissa Kungliga Automobil Klubbenin aloitteesta vuonna 1920. Samana vuonna AGA alkoi testata niille tarkoitettuja heijasteita. Näin syntyivät AGAn heijastavat prismat. Nämä peiliprismat johtivat myöhemmin AGAn Geodimeterin eli geodeettisen etäisyysmittarin kehittämiseen. Siinä valoa käytettiin sähköoptiseen etäisyyden mittaamiseen. Vuonna 1969 niitä käytettiin laserheijastimina Kuussa.

Teksti: Ina Zackari-Näär
Kuva: AGA