AGA – Mukana seuraavatkin sata vuotta

AGA on ollut mukana suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä koko satavuotisen itsenäisyyden ajan. Tavoitteenamme on olla mukana seuraavatkin sata vuotta – vielä entistäkin asiantuntevampana, monipuolisempana ja ympäristöystävällisempänä kaasualan asiantuntijana kaikille asiakkaillemme.

Suomen lisäksi myös Oy AGA Ab juhlii 100-vuotista taivaltaan tänä vuonna. Juhlavuoden kohdalla on ollut hyvä kurkata olan yli yrityksen vaikuttavaan historiaan ja merkittäviin innovaatioihin. Samalla on kuitenkin aika myös suunnata katse tulevaisuuteen. AGA Suomen myyntijohtaja Kaisa Nieminen kertoo, että kulunut vuosi on ollut juhlahumun lisäksi myös isojen muutosten vuosi.

”Juhlavuosi on ollut hyvä kohta pohtia, miten meidän pitää muuttua ja kehittyä, jotta voimme taas sadan vuoden päästä katsoa historiaamme yhtä ylpeinä ja vaikuttuneina AGAn toiminnasta”, Nieminen jatkaa.

AGA keskittää jatkossakin ydintekemisensä siihen, minkä se parhaiten osaa – eli kaasuihin.

 

Asiakaspalvelun ytimessä

Digitalisaatio ja automatisaatio ovat tämän vuosikymmenen avainsanoja alalla kuin alalla. Teknologisilla ratkaisuilla pyritään kehittämään tulevaisuudessa AGAn asiakaspalvelua vielä nykyistäkin sujuvammaksi. Ratkaisut löydetään asiakaskohtaisesti, jotta jokainen asiakas saa juuri sen, mitä he tarvitsevat.

AGAlla uusinta teknologiaa edustaa tänä vuonna uudelleen avattu, täysin automatisoitu ilmakaasujen täyttölaitos Riihimäellä.

”Olen todella ylpeä AGAn Riihimäen tehtaan ainutlaatuisesta konseptista, jota lähdetään Suomesta seuraavaksi viemään maailmalle. Asiakkaillemme uuden teknologian käyttöönotto takaa joustavat tuotetoimitukset. Lisäksi uusi teknologia mahdollistaa pientenkin erikoiserien toimitukset nopealla aikataululla”, Nieminen sanoo.

Kun perusprosessit automatisoidaan, työntekijöiden potentiaalia voidaan käyttää entistäkin enemmän erinomaiseen asiakaspalveluun ja palveluidemme kehittämiseen. Teknologia mahdollistaa monia asioita, mutta osaamisesta ja innovoinnista vastaavat seuraavatkin sata vuotta ihmiset. Kaasualalla toimiminen vaatii asiakkaiden toimialojen tuntemusta ja yksilöllisten tarpeiden ymmärrystä.

”Emme halua ylimyydä tai alimyydä asiakkaillemme, vaan toimia heidän luottamuksensa arvoisina yhteistyökumppaneina”, Nieminen toteaa.

AGAn kaasut ovat käytössä monilla eri aloilla, joten myös asiakkailta saatava tieto eri alojen kehityksestä on ensisijaisen tärkeää AGAlle. Aidot ja tiiviit asiakassuhteet varmistavat asiakaskumppanuuksien kehittymisen.

Kansainvälinen ja kotimainen

Vuodesta 2000 alkaen AGA on ollut osa saksalaista Linde Groupia. Tämä on mahdollistanut sen, että yrityksen anturit ovat aiempaankin herkemmin avoinna myös alan kansainväliselle kehitykselle.

”Vuodesta 2000 alkaen meillä on ollut noin 60 000 kollegaa, jotka kaikki jakavat saman intohimon alaa kohtaan eri puolilla maailmaa”, Nieminen kertoo.

Tämä mahdollistaa sen, että AGAn asiakkaiden käytössä on kotimaan huippuosaajien lisäksi myös kansainvälisiä asiantuntijoita ja esimerkiksi kansainvälistä sovellusosaamista.

”Jos suomalainen asiakkaamme haluaa kansainvälistyä, me pystymme tarjoamaan hänelle palveluitamme myös kansainvälisesti. Kaasualan asiantuntemuksen lisäksi voimme olla avuksi myös esimerkiksi kohdemaan lainsäädännöllisten kysymyksien kanssa”, Nieminen sanoo.

Kansainvälisyyden ohella vahva kotimainen osaaminen on edelleen AGAn ylpeys. Kaasujen valmistus ja pakkaus tehdään pääosin kotimaassa. AGA työllistää Suomessa tällä hetkellä lähes 300 henkilöä.

Aina yhden askeleen edellä

Kaasut ovat tulevaisuuden ratkaisu moniin haasteisiin eri aloilla esimerkiksi rakentamisessa, liikenteessä, viihteessä, terveydenhuollossa ja tutkimuksessa.

”Haluamme olla siellä missä tapahtuu jo ennen kuin siellä tapahtuu! Näin voimme tarjota asiakkaillemme turvallisia ja tehokkaita kaasuratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi laajoissa rakennusprojekteissa pystymme parhaiten tarjoamaan osaamistamme, kun olemme mukana projektien kokonaisuuden suunnittelussa alusta alkaen”, Nieminen kertoo.

AGAn tulevaisuuden tavoitteet kumpuavatkin samoista arvoista, joista syntyivät yrityksen historian suurimmat innovaatiotkin.

”Tiivistetysti meidän tavoitteemme on kehittää pysyvämpiä, ympäristö- ja käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja ja prosesseja kaikille asiakkaillemme.”

Nieminen itse on talon oma kasvatti. Hän on aloittanut AGAn asiakaspalvelussa vuonna 2004, siirtynyt sieltä työskentelemään eri tehtäviin lääkkeellisten kaasujen parissa, josta taas tie vei hänen nykyiseen tehtäväänsä teollisuuskaasujen Suomen myyntijohtajana.

”Olen nähnyt niin monia eri puolia AGAssa. Tunnen hyvin työntekijät ja toimialamme. Meidän työuramme ovat pitkiä ja AGAssa pystyy aistimaan, että tämä ala on monille työntekijöillemme ennemminkin intohimo kuin pelkkä työ”, Nieminen hymyilee.