Asetyleeniauto – vanha keksintö

AGA on kehittänyt vuodesta 2004 biokaasua polttoaineeksi ensisijaisesti Tukholman ajoneuvoliikenteeseen. Kaasuautoja on kuitenkin ollut ennenkin. Asetyleeniautojärjestelmä kehitettiin jo toisen maailmansodan kynnyksellä.

Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1914 kehitettiin asetyleenikäyttöinen käynnistysapujärjestelmä spriikäyttöisille autoille ja moottoripyörille. Myös toisen maailmansodan aikana kehitettiin asetyleenijärjestelmä bensiinikäyttöisille autoille. Korvikkeelle oli tarvetta, sillä sodan aikana bensiinistä oli pulaa.

AGA tunnettiin jo tuolloin innovatiivisuudestaan. Yhtiö valmisti Lidingön tehtaallaan Tukholman lähistöllä kaasuakkuja ja varusteita bensiinimoottoreiden muuntamiseen asetyleenikäyttöisiksi. Akut olivat kalliita ja erittäin painavia, ja myös kaasu oli kallista. Siksi käyttökustannukset olivat suhteellisen korkeat, ja järjestelmää valmistettiin ja myytiin rajoitetusti.

Asetyleenikäyttöisen auton etuna oli sen nopea käynnistyminen. Muut tuon ajan autot täytyi käynnistää sytyttämällä, joten käynnistys täytyi suunnitella ajoissa. Kaasuakku sisälsi komprimoitua asetyleenia asetoniin liuotettuna, jolloin syntyi huokoinen massa. Näin räjähdysvaaraa ei enää ollut, ja suhteellisen pieniin säiliöihin saatiin mahtumaan suuria määriä kaasua. Asetyleenia käytettiin tuohon aikaan laajalti myös vetureiden, junanvaunujen, autojen ja moottoriveneiden valoissa sekä majakoissa ja opastimissa.