Keskipisteessä korut ja taidehopea

Sisääntulo Galleria Sebastian Schildtiin Nybrogatanilla Tukholmassa on taiteen, taidekäsityön ja upeiden korujen täyttämä kokemus. AGA Magasiini sai tavata Sebastian Schildtin, yhden AGAn kaasunkäyttäjistä. Filosofinen keskusteluhetkemme käsitteli taidetta, aidon käsityön arvoa, kauniita kiviä ja kaikkea sieluamme koskettavaa.

Sebastian Schildt on yksi Ruotsin parhaista hopeasepistä ja korutaiteilijoista. Hänellä on ollut oma mallistonsa vuodesta 1987 lähtien, ja kolme vuotta sitten hän perusti oman galleriansa ja showroominsa Tukholman parhaalle paikalle – Nybrogatan 25:een. Galleria on tapaamispaikka – skene – intohimoisille taiteenystäville ja vierailijoille. Omien töidensä lisäksi Schildtillä on esillä laaja kokoelma muiden taiteilijoiden töitä sekä pysyvissä että vaihtuvissa näyttelyissä.

Taidepaja sijaitsee gallerian takaosassa, ja on yksi Ruotsin suurimmista hopea- ja kultasepän pajoista. Siellä voi nähdä yli sata vuotta vanhoja työkaluja. Työkalut tulevat tunnetuista jo toimintansa lopettaneista tukholmalaisista pajoista, kuten Borgila ja WA Bohlin. Sebastian kertoo, että hän yrittää aina pelastaa kaikki työkalut jonkun pajan lopettaessa toimintansa. Ainoa ero menneeseen on, että nykyisin on sähkövaloja ja sähköllä toimivia koneita. Vaikka nykyaikaista tekniikkaa on olemassa, hopeasepät työskentelevät monin tavoin samalla tavoin kuin keskiajalla. Huomioiden tietysti, että nykyisin metallin työstöön voi käyttää AGAn kaasuja!

Corpus – nimi käyttötarvikkeille 
Sebastian Schildt valmistaa hopeisia korpustuotteita (käännös tarkoittaa kehoa latinaksi) ja koruja. Korpustuotteiden valmistuksen ja näyttelyn jälkeen on mukavaa siirtyä puuhailemaan korujen pariin.

Enää ei hopeasta valmisteta kulhoja, kannuja ja kynttilänjalkoja kovin paljoa. Tämä johtuu muun muassa hopean kalliista hinnasta, ja siitä että käytettyjen hopeaesineiden markkinat 1800- ja 1900-luvuilta ovat surkeat. Suurin syy on kuitenkin se, ettei nuorempi sukupolvi ole enää kiinnostunut tästä fantastisesta taiteesta. Sebastian näkee kuitenkin hopeakorpukset taiteena, koska kaiken taiteen ei tarvitse roikkua seinillä.

Hän kertoo eräästä Nutida Svenskt Silverin näyttelystä, jossa hän ampui reikiä hopeakannuihin. Ajatus oli herättää keskustelua, mikä oli taidetta, ja mikä oli käyttöesine. Ja miksi ihmiset näkevät asioita eri tavoin.  Se, että verottaja erittelee taiteen ja taidekäsityön herätti ajatuksen kannujen ampumisesta. Niin kauan kun voit käyttää jotain, se ei ole taidetta. Tästä herää kysymys – mitä tapahtuu, jos teen käyttöesineistäni käyttökelvottomia? Mitä siitä tulee? Tuleeko siitä taidetta? Voitko täyttää kannun betonilla? Mikä siitä tulee? Tuleeko siitä veistos? Näin mietin pidemmälle, ja huomasin taiteen tarkoittavan itselleni pitkälti yhteisön reaktiota, Sebastian sanoo.

”Yhteiskunnan reaktioita heijastava taide kiinnostaa minua. Ja väkivalta on suuri osa yhteiskuntaamme. Yhtäkkiä ymmärsin, että minun pitäisi ampua niitä. Taoin kahdeksan kannua, joiden tekemiseen meni noin 100 tuntia kappaleelta, ja ammuin sitten niihin reikiä. Reaktiot olivat toisistaan poikkeavia. Jos olisin porannut reiän, reaktio olisi ollut jonkinlainen, mutta ampuminen nostatti paljon voimakkaamman kokemuksen. Mielestäni nämä mekanismit ovat erittäin mielenkiintoisia.”

Kultaa ja kiviä
Korujen parissa Sebastian työstää mieluiten kultaa. Mutta syy hopeasepän tielle astumisessa oli hänen kokemansa mielenkiinto kiviä kohtaan. Maassa ei graniitin ja timantin välillä ole eroa. Mutta, kun kivi kaappaa siihen osuvan valon, siitä tulee kaunis ja lumoava. Kivet ovat koko maailma, ja on fantastista osata sekoittaa eri metalleja ja kiviä.

Sebastian pitää paljon värillisistä kivistä – luonnon omasta taiteesta, jota hän jalostaa ja josta hän huolehtii. Hän työstää vain luonnon kiviä, ja hän on ärtynyt ja huolissaan nykypäivän kiviteollisuudesta, joka on hänen mielestään melko mätä. Useimmat ovat ” korjattuja ”. Kiviä värjätään, ja jalokivien värejä parannellaan. Vaaleanroosasta timantista tulee pinkki. Kuluttajille, ja jopa minulle on vaikeaa tunnistaa ”paranneltu” kivi, hän kertoo.

Alkuaineet kulta ja hopea
Puhdas hopea ja kulta ovat molemmat melko pehmeitä metalleja.  Tämän vuoksi niihin sekoitetaan työstön aikana muita metalleja, jotta ne kovettuisivat. 90 % kaikesta kultaseppien käyttämästä hopeasta on sterlinghopeaa, eli siinä on 925 tuhannesosaa hopeaa ja 75 tuhannesosaa kuparia, joka tekee hopeasta kovempaa ja kestävämpää. Työstettäessä metalli kovettuu entisestään.

Sebastian kertoo esimerkin – jos kiristät teräsvaijeria, se kovettuu sitä mukaa, mitä kireämpi vaijeri on, ja lopuksi metalli haurastuu ja katkeaa. Sama tapahtuu hopealle. Mitä enemmän sitä työstetään, sitä kovempaa siitä tulee, ja sitä on lämmitettävä, jotta työtä voidaan jatkaa. Tämä tehdään esim. AGAn nestekaasulla ja suurilla polttimoilla. Metalli kuumennetaan noin 600 asteeseen, jolloin metallin jännitykset laukeavat.

Sebastian käyttää kullan työstössä useimmiten 18 karaatin kultaa, jossa on 750 tuhannesosaa puhdasta kultaa. Muut ovat eri metalleja riippuen väristä, joka kullalle halutaan. Ruotsissa yleiseen punakultaan sekoitetaan kuparia. Valkoisen kullan tuotannossa kultaan lisätään palladiumia. Kupari ja hopea tuovat kullalle punertavan värin, jolloin sitä kutsutaan ruusukullaksi. Keltakullassa on enemmän hopeaa, ja jos kullassa on vain hopeaa, siitä tulee kullanvihreää. Näille lejeeringeille on omat reseptinsä, mutta ostamme usein valmiita levyjä tai tukeudumme jalometallien tukkukauppiaisiin.

Eroavaisuudet Euroopassa
Ruotsi on katastrofimaa korujen ostomaana, Sebastian kertoo. Ruotsalaiset naiset ostavat tai saavat koruja vain kymmenesosan italialaisiin naisiin verrattuna. On enemmän naisia, jotka ostavat koruja itselleen, kuin naisia, joille miehet ostavat koruja. Italiassa tämä menee päinvastoin! Ystävänpäivä on vuoden paras myyntipäivä. Tämä johtuu ehkä kahdesta syystä: rakkaudesta ja huonosta omatunnosta.

Teksti: Rose-Marie Hertzman
Kuvat: Galleri Sebastian Schildt