Vetykäyttöinen kuvauskopteri lentää kolme kertaa pidempään

Virolaisen SKYCORPin uusinta teknologiaa edustava kuvauskopteri pysyy ilmassa jopa kolme kertaa pidempään kuin tavallinen drone. Myös huoltoaika on vähentynyt merkittävästi, sillä tankkaaminen vie vain muutaman minuutin. Mistä on kyse? Seuraavan sukupolven kuvauskopteri käyttää voimanlähteenään maailman kehittyneintä vety- ja polttokennoteknologiaa.

Virolainen teknologiayritys SKYCORP toi markkinoille viime vuonna Euroopan ensimmäisen vetykäyttöisen dronen. Tämä futuristisen näköinen älykäs kuvauskopteri nimeltään e-Drone Zero on suunniteltu ensisijaisesti tutkimus- ja kartoitustyöhön, etsintä- ja pelastustoimintaan sekä valvonnan ja vartioinnin sovelluksiin. SKYCORP valitsi perinteisten litiumpolymeeriakkujen (LiPo-akkujen) sijaan vetypolttokennot, joiden avulla kuvauskopterin lentoaika voitiin kasvattaa yli kolminkertaiseksi.

SKYCORPin pääjohtaja Marek Alliksoo kertoo, että pidempi käytettävyysaika avaa suuria mahdollisuuksia niissä tehtävissä, joihin drone on kehitetty.

”Erittäin haastavissa ympäristöissä tarve tankata voi heikentää tehokkuutta todella paljon, sillä lähellä ei välttämättä ole soveltuvaa paikkaa, johon laskeutua vaihtamaan akkuja, tai lentokestävyys ei ehkä riitä edes kohteeseen pääsyyn”, hän selittää. ”Vetyteknologia on tärkeässä roolissa siinä, miten pystymme ratkaisemaan nämä ongelmat.”

Vety on puhdasta ja hiiletöntä

Aiemmin ainoa tapa pidentää lentoaikaa oli käyttää pieniä sisäisiä polttomoottoreita. Ne kuitenkin vaativat tiheää huoltoa ja aiheuttavat tärinää, melua sekä päästöjä. Vety sen sijaan ei tuota lainkaan päästöjä, vesihöyryä lukuun ottamatta, mikä tekee siitä puhtaan, hiilettömän polttoainelähteen.

”Vetypolttokennot eivät polta vetyä. Sen sijaan ne käyttävät vedyn ja hapen välistä kemiallista reaktiota, joka tuottaa sähköä ja vettä”, kertoo Alliksoo. Toinen etu on mahdollisuus varastoida vetyä eri muodoissa. Vety ei myöskään heikkene tai menetä tehoaan ajan myötä, kuten tavalliset LiPo-akut.

Yksi vedyn varjopuolista on, että sitä voi olla hankala käsitellä, erityisesti, koska se toimitetaan yleensä valtavissa 65 kilon säiliöissä. SKYCORP halusi kätevämmän ratkaisun, ja löysi sen lopulta AGAlta erikoisräätälöidyn kaasupullon muodossa.

Räätälöity ratkaisu AGAlta

”Toisin kuin muut harkitsemamme toimittajat, jotka pystyivät tarjoamaan vain valmiita tuotteita, AGAlta saimme yksilöllisen ratkaisun juuri meille”, kertoo Alliksoo.

Tämän vuoden alussa SKYCORPista tuli Viron ensimmäinen yritys, joka vastaanottaa vetykaasutoimitukset GENIE-kaasupulloissa. Paitsi että GENIE on kevyt ja helppo käsitellä, se täyttää kuvauskopterin oman kaasupullon 300 baarilla paineella perinteisen 200 baarin sijaan, mikä vähentää painehäviötä tankkauksessa.

”Kolme litraa vetyä 300 baarilla antaa meille jopa kaksi tuntia lentoaikaa”, sanoo Alliksoo. Tankkaaminen 200 baarilla tuottaisi noin kolmanneksen lyhyemmän lentoajan suurin piirtein samoin kustannuksin.

Vedyn valoisa tulevaisuus

SKYCORP ei ole ainoa alalla, joka suunnittelee vedystä tulevaisuuden polttoainetta.

”Yhdysvaltain armeija julkisti äskettäin aikeensa tutkia vetyteknologian käyttöä maajoukoista panssarivaunuihin. Maailman suurimpana institutionaalisena öljynkuluttajana se pystyisi auttamaan ympäristöä valtavasti vähentämällä riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista”, sanoo Alliksoo ja ennustaa vedylle valoisaa tulevaisuutta polttoainelähteenä.

”Kun mietitään Euroopan unionin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, voisi sanoa, että tämä on yksinkertaisesti mahdotonta ilman vedyn pitämistä mukana suunnitelmassa”, hän toteaa.

Tällä hetkellä vetypolttokennoteknologiaa käytetään jo muun muassa polkupyörissä, ajoneuvoissa, junissa, veneissä ja jopa Cessnan kokoisissa ilma-aluksissa.

”Uskon, että tulevaisuudessa tietoisuus vetyteknologiasta tulee kasvamaan merkittävästi, samalla kun kustannukset pienenevät, infrastruktuuri kehittyy ja saatavuus laajenee”, Alliksoo jatkaa. ”Uskon jo lähitulevaisuudessa koittavan ajan, jolloin pystymme tilaamaan vetyä mobiilisovelluksella kotiovelle toimitettuna polttoaineeksi kuvauskopteriimme, pyöräämme tai potkulautaamme.”

Tietoa SKYCORPista

SKYCORP perustettiin Virossa vuonna 2017. Sen kolme ideoijaa näkivät markkinaraon pitkään lentäville älykkäille kuvauskoptereille ja päättivät lopulta kehittää sellaisen itse. Nyt, vuonna 2019, yritys myy teknologian kärkeä edustavia vetykäyttöisiä droneja asiakkaille ympäri maailmaa.